Coubonga – asiakastarina
Kuponkitinderillä Suomen valloitukseen
Sebitti toteutti Coubonga Oy:lle uudentyyppisen “kuponkitinderin”, joka julkaistiin ladattavaksi vuoden 2024 alussa. Tuotekehitys aloitettiin vuoden 2023 syksyllä. Tuotteeseen tehtiin mobiiliapit (iOS ja Android) kuluttaja-asiakkaille sekä Web– portaali yritysasiakkaille. Käyttäjämäärät ovat olleet kovassa kasvussa ja sovellus oli julkaisuhetkellä Appstoressa jopa ladatuin sovellus Suomessa.
Haastattelimme yrityksen toimitusjohtajaa, Aapi Sotaniemeä.
Mistä idea kuponkisovellukseen sai alkunsa?
Idea tuli Tinderistä ja se kiteytyy swaippailuun ja paperikuponkeihin – silmän ja mielen yhdistämiseen.
Miten saitte tiimin kasaan?
Alkuun Aapi, Aleksi ja Daniel tiimiytyivät, he tutustuivat toisiinsa koulussa. Idea myytiin sen jälkeen entiselle työnantajalle Puurusen Joonakselle, joka innostui lähtemään mukaan tiimiin.
Kauanko kesti aikaa ideasta tuotteeksi asti?
Idea on vuoden vanhempi kuin yritys. Yrityksen perustamisesta tuotteeksi taas kesti noin vuoden verran.
Mitä tekisitte toisin, jos aloittaisitte nyt alusta?
Asiakashankinnassa keskityttäisiin sitouttamiseen enemmän. Aika lailla on tehty siten kun on ajateltu.
Oletteko tyytyväisiä Sebitin palveluun?
Olemme olleet tyytyväisiä etenkin joustavuuteen ja ketteryyteen. Sebitin ammattitaito on ollut osoittautunut todella tärkeäksi, kun omalla tiimillä ei ole ollut teknistä osaamista. Tuotteesta tuli sellainen kuin oli speksattu ja toimiva tuote.
Minkälaisia jatkosuunnitelmia teillä on tuotteen suhteen?
Tuotetta kehitetään koko ajan sekä asiakaspalautteen että oman tiimin ideoiden perusteella ja se on joka päivä parempi kuin edellispäivänä. Teemme töitä, että meillä on loppuvuonna yli 1000 aktiivista mainostajaa ja sitten on suunnitelmissa tuotteen vieminen rajojen ulkopuolelle.
Muuta?
Sebitti on osoittanut vahvan ammattitaidon tuotekehityksessä ideasta sovelluskauppaan. Ja heiltä on tullut tuotteen jatkokehitykseen paljon uusia hyviä ideoita. Yhteistyö jatkuu hyvissä merkeissä pitkälle tulevaisuuteen.
Käy lataamassa sovellus ja eikun swaippailemaan!
Muuta ajankohtaista luettavaa
Lue blogikirjoitus »