Xamarinista eteenpäin

Ohjelmistokehityksessä teknologiat kehittyvät jatkuvasti, ja ennemmin tai myöhemmin tulee väistämättä eteen tilanne, jossa käytössä oleva ratkaisu ei enää vastaa nykypäivän vaatimuksia tai sen virallinen tuki päättyy. Tällöin tarvitaan teknologian konvertointi. Se ei ole poikkeustilanne, vaan luonnollinen osa ohjelmistojen elinkaarta. Tämä koskee niin mobiilisovelluksia, verkkopalveluita kuin työpöytäsovelluksiakin.

Näin kävi myös asiakkaallemme, jonka Xamarinilla toteutettu mobiilisovellus siirrettiin modernille .NET MAUI -alustalle. Tarve teknologiapäivitykseen nousi erityisesti siitä, että Xamarinin kehitys oli hiipunut ja Microsoft ilmoitti lopettavansa sen virallisen tuen toukokuussa 2024. Tuen päättyminen tuo mukanaan haasteita niin tietoturvan kuin uusien ominaisuuksien kehittämisen kannalta. Lisäksi uusien kehittäjien löytäminen Xamarin-projekteihin käy tulevaisuudessa yhä vaikeammaksi.

Yrityksen olikin aika päivittää teknologia, jotta mobiilisovelluksen kehitys säilyy elinvoimaisena ja ennen kaikkea, jotta se voi palvella loppukäyttäjiään tehokkaasti myös tulevina vuosina.

Projekti: Xamarin ➡️ .NET MAUI

Tässä projektissa asiakkaan sovellus oli vahvasti sidoksissa Microsoftin palveluihin, ja koska projektia kehitettiin meidän .NET-osaajiemme voimin, siirtyminen .NET MAUI -alustalle oli luonteva valinta. MAUI toimii Xamarinin seuraajana ja hyödyntää samaa .NET-ekosysteemiä, mikä mahdollisti sovelluslogiikan uudelleenkäytön ja nopeutti siirtymävaihetta huomattavasti.

Hyödyt asiakkaalle:

  • Tehokas migraatio tuttuun teknologiaekosysteemiin

  • Saumaton integraatio Microsoftin pilvipalveluihin

  • Pitkäjänteinen kehityspolku ilman teknistä velkaa

Xamarin konvertointi Mauille blogin kuvituskuva

Konvertointi ei ole mammuttiprojekti

Monesti mobiilisovelluksen modernisointia lykätään, koska sen ajatellaan olevan kallis ja aikaa vievä urakka. Tämä viivyttely johtaa helposti siihen, että sovellusta kehitetään edelleen vanhalla teknologialla, jolloin konvertoitavan koodin määrä ja kompleksisuus kasvavat. Käytännössä tämä kasvattaa teknistä velkaa ja siirtymän kustannuksia, juuri päinvastaiseen suuntaan kuin alkuperäinen aikomus.

Kokemuksemme mukaan konversioprojekti voidaan toteuttaa hallitusti ja kustannustehokkaasti, kun se ajoitetaan oikein. Esimerkiksi .NET MAUI -projektissamme siirtymä saatiin vietyä maaliin reilussa kahdessa kuukaudessa, vaikka alkuperäistä sovellusta oli kehitetty aktiivisesti useiden vuosien ajan. Tähän nähden konversio oli nopea, selkeästi rajattu ja tehokas toimenpide, joka avasi ovet pitkäjänteiselle jatkokehitykselle uudessa ympäristössä.

Toki konvertoinnin laajuuteen vaikuttaa aina se, millaisesta sovelluksesta on kyse, kuinka monipuolisia ominaisuuksia se sisältää, miten laaja koodipohja on ja kuinka paljon käyttöliittymässä tai arkkitehtuurissa halutaan samalla uudistaa. Hyvin ajoitetulla siirtymällä säästetään aikaa, rahaa ja vaivaa myöhemmässä vaiheessa.

Muuta ajankohtaista luettavaa
17.2.2026

Lue blogikirjoitus »
12.2.2026
ohjelmointipalaveri

Lue blogikirjoitus »
6.2.2026
ohjelmistokehitys prototyyppi

Lue blogikirjoitus »

Onko sinulla sovellusidea?

Mitä jos lähdetään kehittämään yhdessä? Me tuomme kehitykseen mukaan ketterää tekemistä, vahvaa ohjelmointiosaamista ja kokemusta, joka kattaa koko tuotekehityksen matkan ensimmäisistä luonnoksista valmiiseen ratkaisuun. 

Oli kyseessä yksittäinen ohjelmistoprojekti tai pidempi yhteistyö, me emme vain toteuta. Me ajattelemme kanssasi, sparraamme ja ehdotamme parhaita ratkaisuja. Tavoitteemme on tehdä kehittämisestä sujuvaa, fiksua ja tuloksellista.

Ennen kaikkea haluamme onnistua yhdessä kanssasi!

Scroll to Top
Tilaa uutiskirjeemme!

Kylkiäiseksi saat maksuttoman tuotekehitysoppaan! *

Voit perua uutiskirjeen tilauksen koska tahansa.

* Oppaan on tarkoitus selventää mahdollista tuotekehitysprosessia Sebitin kanssa ja on tarkoitettu erityisesti niille yrityksille ja henkilöille, jotka harkitsevat yhteistyöprojektia kanssamme.